Tämän kakun suunnitteluun ei juurikaan ollut aikaa ja idea syntyikin hyvin pikaisesti.

Viime vuonna tein itsepintaisesti päivänsankarille prinsessakakun, vaikka toiveita taisi olla kuorma-auton suuntaan... No, tänä vuonna päätin kuunnella tytön toivomuksia ja junakakku olisi mieleinen. Ja isoveljeltä vaatimus, ettei mitään samanlaista, mitä olen jo aiemmin tehnyt. Olipas vaatimus kerrassaan! Eli mitään jemmassa olevia valmiskuvia en siis voinut käyttää, enkä kerinnyt tilaamaan uusiakaan saati askartelemaan junahahmoja. Päätin sitten maalata Tuomaksen sokerimassalle ja saada jotain tyttömäistä siihen ympärille.

Kakun täytteenä mustikkamousse (kuohukerma, vaniljarahka, mustikkasose, sokeri, vaniljasokeri, liivate, vadelmamehu). Päällinen marsipaania ja pursotukset Flora vispiä. Flora vispi päätti taas tällä kertaa olla vatkaantumatta kunnon vaahdoksi ja se toi hieman haastetta pursotukseen, pahimmat plöräykset jätin kakun taakse piiloon...