Tämän kakun tein erään pienen tytön 4-vuotissynttäreille. Muuta toivetta ei ollut, kuin perheen koiran kuva kakun päälle. Sain valmiin kuvan ja sen ympärille sitten yritin suunnitella kakun.

Välissä lakritsatäyte ja sipaisu lemon curdia. Lakutäytteeseen keittelin ensin kastikkeen kahdesta desistä kuohukermaa ja kahdeksasta Kick-patukasta. Seuraavana päivänä vaahdotin kastikkeen ja lisäsin siihen 1,5 purkkia vatkattua Flora vispiä. Ripsautin joukkoon vielä jonkin verran turkinpippuri crushia ja hyydytin seoksen kolmella liivatteella. Liivateliemeen olin sulattanut vielä turkinpippuri crushia lisää makua antamaan. Täyte oli kyllä erittäin hyvää, ihan kuin lakritsijäätelöä .

Kakkukuvan alla sokerimassaa, pursotukset Flora vispiä ja mustat palkit halkaistuja lakupötkojä. Koristeet sokerimassaa. Kynttilät kakku saa vasta juhlapaikalla.