
Heippa!
Täällä intoilee päälle kolmekymppinen kahden pojan kotiäiti Kaakon kulmilta, joka rakastaa kuoputella puutarhassa ja näperrellä leipomusten parissa. Kukista etenkin puutarhakämmekät ovat temmanneet mukaansa kiehtovaan maailmaansa ja keittiön puolella täytekakkujen väsääminen sykähdyttää eniten. Harrastelupohjalta puuhastelen molempien intohimojen parissa, lisäksi kasvatamme mieheni kanssa devon rex -rotuisia kissoja. Lastenhoito vie suurimman osan ajastani mutta aina mahdollisuuksien mukaan pyrin saamaan aikaiseksi jotain julkaistavaa.
Eräille synttäreille toivottiin sekä liha- että kalakakkua täytekakun lisäksi.
Täytteinä samat, kuin aina ennenkin, edelleenkään en ole lähtenyt hyvää muuttamaan. Vähän mustapippuria ja sitruunapippuria sekä sitruunamehua lisäsin vielä täytteisiin potkua antamaan.
Kalakakku: Kylmäsavulohi, ruohosipuli, kylmäsavulohi & piparjuuri tuorejuusto, kermaviili, majoneesi, sitruunamehu, sitruunapippuri, mustapippuri. Toiseen täytteeseen katkarapu, tilli, katkaraputuorejuusto, kermaviili, majoneesi, kalamauste.
Lihakakku: Salamirouhe, ruohosipuli, savuporotuorejuusto, kermaviili, majoneesi. Toiseen täytteeseen kinkkurouhe, paprikasilppu, persilja, pippurituorejuusto, kermaviili, majoneesi, sinappikurkkusalaatti.
Kakkujen koristelu ei meinannut mennä ihan putkeen, jopa äitini sanoi, että on nähnyt hienompiakin... Tämän armottoman kommentin jälkeen yritin jotenkin pelastaa tilanteen mutta ihan tyytyväinen en silti valitettavasti osannut olla :(


|
|